Esko Seppänen jätti vahvan jäljen Suomen politiikkaan ja yhteiskuntaan

Esko Olavi Seppänen oli suomalainen taloustoimittaja, tietokirjailija, kansanedustaja ja europarlamentaarikko, joka tunnettiin erityisesti talousvallan arvostelijana sekä Suomen EU-, euro- ja Nato-jäsenyyden johdonmukaisena vastustajana. Oulussa 15. helmikuuta 1946 syntynyt Seppänen kuoli 79-vuotiaana itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2025 pitkälle edenneen sairauden uuvuttamana.

Seppäsen julkinen ura ulottui Yleisradion talousjournalismista Suomen eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin. Hän jätti jälkeensä myös laajan kirjallisen tuotannon, jossa hän käsitteli yritysten omistusta, varallisuutta, Euroopan unionia, rahapolitiikkaa ja kansainvälisiä valtasuhteita.

Lapsuus ja koulutus

Esko Seppänen varttui Oulussa ja kiinnostui nuorena yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hänen lapsuuttaan, vanhempiaan ja mahdollisia sisaruksiaan koskevia yksityiskohtaisia tietoja ei ole kattavasti vahvistettu luotettavissa julkisissa lähteissä. Myöskään hänen etnisestä taustastaan ei ole julkisesti vahvistettua tietoa, joten siitä ei ole perusteltua tehdä oletuksia.

Seppänen muutti myöhemmin Helsinkiin opiskelemaan taloutta. Hän suoritti kauppatieteellisen tutkinnon ja työskenteli Yleisradiossa vuosina 1970–1987. Talousopinnot vaikuttivat ratkaisevasti hänen poliittiseen ajatteluunsa: hän alkoi tarkastella markkinataloutta, omistusta ja varallisuuden jakautumista kriittisesti.

Opiskeluvuosinaan Seppänen osallistui opiskelijapolitiikkaan. Hän oli aluksi mukana sosialidemokraattisessa nuorisotoiminnassa mutta liittyi vuonna 1974 Suomen kommunistiseen puolueeseen. Hän sijoittui puolueen enemmistöläiseen, myöhemmin eurokommunistiseksi kuvattuun suuntaukseen.

Taloustoimittajan läpimurto

Seppänen nousi valtakunnallisesti tunnetuksi Yleisradion taloustoimittajana. Hänen ohjelmansa käsittelivät yritysten omistussuhteita, taloudellisten eturyhmien vaikutusvaltaa ja sitä, miten varallisuus ja päätösvalta keskittyivät Suomessa.

Hänen journalistinen työskentelytapansa oli aikakauteensa nähden poikkeuksellisen tutkiva. Seppänen perehtyi yhtiöiden asiakirjoihin ja osallistui yritysten yhtiökokouksiin saadakseen tietoa omistajista, päätöksenteosta ja taloudellisista sidonnaisuuksista.

Seppänen sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon talousjournalismistaan sekä myöhemmin uudelleen Oy Suomi–Finland Ab -kirjaan liittyneestä työstään. Hänen muistokirjoituksessaan korostettiin erityisesti tapaa, jolla hän toi vähän tunnettuja omistussuhteita julkisuuteen.

Journalistina omaksuttu tapa seurata rahaa säilyi hänen tuotantonsa ja poliittisen uransa läpi. Seppänen pyrki selittämään monimutkaisia taloudellisia rakenteita niin, että ne olivat myös tavallisen yleisön ymmärrettävissä.

Tie eduskuntaan

Seppänen valittiin Helsingin vaalipiiristä kansanedustajaksi vuonna 1987. Hän edusti ensin Suomen Kansan Demokraattista Liittoa ja myöhemmin vuonna 1990 perustettua Vasemmistoliittoa.

Hän työskenteli eduskunnassa vuoteen 1996. Seppänen osallistui erityisesti taloutta, pankkijärjestelmää, ympäristöä ja valtiontaloutta koskevaan päätöksentekoon. Hän toimi uransa aikana muun muassa valiokuntatehtävissä ja Suomen Pankin pankkivaltuutettuna.

Seppänen kuului myös Vasemmistoliiton johtoon. Hän toimi puolueen toisena varapuheenjohtajana vuosina 1998–2001, vaikka hänen suhteensa puolueeseen oli toisinaan jännitteinen. Hän arvosteli avoimesti puolueensa ratkaisuja eikä mukauttanut näkemyksiään pelkästään puoluejohdon linjan vuoksi.

Europarlamentaarikon ura

Suomen ensimmäiset europarlamenttivaalit järjestettiin vuonna 1996, ja Seppänen valittiin Euroopan parlamenttiin suurella henkilökohtaisella äänimäärällä. Hän uusi paikkansa vuosien 1999 ja 2004 vaaleissa ja työskenteli europarlamentaarikkona vuoteen 2009.

Euroopan parlamentissa Seppänen kuului Euroopan yhtyneen vasemmiston ja Pohjoismaiden vihreän vasemmiston ryhmään. Hän työskenteli erityisesti budjettipolitiikan parissa sekä osallistui teollisuutta, tutkimusta, energiaa ja varainhoidon valvontaa koskevaan työhön.

Hänen politiikkansa keskeinen piirre oli EU-kriittisyys. Seppänen vastusti Suomen liittymistä euroalueeseen, EU:n vallan keskittämistä sekä unionin sotilaallisen roolin vahvistamista. Hän suhtautui kielteisesti myös Suomen Nato-jäsenyyteen ja puolusti sotilaallista liittoutumattomuutta.

Seppänen ei kuitenkaan vastustanut kaikkea kansainvälistä yhteistyötä. Hänen kritiikkinsä kohdistui erityisesti päätösvallan siirtymiseen kansallisilta parlamenteilta vaikeasti valvottaville instituutioille sekä talouspolitiikkaan, jonka hän katsoi suosivan suuria valtioita, pankkeja ja yrityksiä.

Suorapuheinen oman tien kulkija

Seppänen tunnettiin esiintyjänä terävästä argumentoinnista, kuivasta huumorista ja halusta haastaa sekä poliittiset vastustajansa että oman viiteryhmänsä. Hän ei karttanut ristiriitoja, mikä teki hänestä samanaikaisesti arvostetun ja kiistellyn hahmon.

Hänen pitkäaikainen poliittinen profiilinsa rakentui vasemmistolaisen talouskritiikin, kansallisen päätösvallan ja rauhanpolitiikan ympärille. Hän arvosteli niin yksityisen pääoman keskittymistä kuin julkisen vallan tehottomuutta.

Seppäsen kuoleman jälkeen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muisteli häntä poliitikkona, joka uskalsi haastaa vaikutusvaltaisia toimijoita.

Minja Koskela kirjoitti:

“Esko tuli tunnetuksi ensin taloustoimittajana, sitten rohkeana poliitikkona, joka ei pelännyt haastaa talouseliittiä.”

Kirjailija ja talousvallan tutkija

Seppänen julkaisi uransa aikana kymmeniä kirjoja. Teosten määrästä on eri lähteissä hieman toisistaan poikkeavia arvioita, mutta hänen tuotantonsa kattoi yli kolme vuosikymmentä ja käsitteli johdonmukaisesti yhteiskunnallista valtaa.

Tunnettuihin teoksiin kuuluvat muun muassa Oy Suomi–Finland Ab, Oma pääoma, Suomen rikkaat, Hullun rahan tauti, Mistä Suomi vaikenee? ja Rauhan ja rahan geopolitiikka. Hän kirjoitti myös yhdessä muiden yhteiskunnallisten keskustelijoiden kanssa.

Vuonna 2018 julkaistu Rauhan ja rahan geopolitiikka jatkoi hänen pitkäaikaista kiinnostustaan maailmanpolitiikan, talouden ja sotilaallisen vallan suhteisiin. Samana vuonna julkaistussa haastattelussa todettiin, että Seppänen oli kirjoittanut vuodesta 1974 lähtien jo 35 teosta.

Kirjoissaan Seppänen yhdisti tilastoja, yritystietoja ja poliittista argumentointia. Hänen tekstinsä olivat usein poleemisia, mutta ne perustuivat laajaan aineistotyöhön ja pyrkimykseen tehdä talouden valtarakenteet näkyviksi.

Perhe ja pitkä avioliitto

Esko Seppänen oli naimisissa toimittaja Kirsti Tulonen-Seppäsen kanssa. Puolisot avioituivat vuonna 1972, ja heidän yhteinen elämänsä jatkui yli viiden vuosikymmenen ajan. Perhe asui Helsingissä.

Heillä oli kaksi poikaa, Iiro ja Kaapo. Iiro Seppänen tuli tunnetuksi taikurina ja BASE-hyppääjänä ennen siirtymistään kansainväliseen elokuva- ja televisiotuotantoon.

Kaapo Seppänen kuoli vuonna 2010 vain 37-vuotiaana sairastettuaan sappitiesyöpää. Menetys vaikutti syvästi koko perheeseen. Esko Seppänen puhui myöhemmin julkisuudessa surusta ja siitä, että poika säilyi jatkuvasti hänen ajatuksissaan.

Esko Seppänen sanoi Eeva-lehden haastattelussa:

“Kaapo muistuu mieleen päivittäin.”

Seppänen käsitteli poikansa sairautta ja kuolemaa myös osana eutanasiaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Hän katsoi, että ihmisellä tulisi tietyissä tarkasti rajatuissa tilanteissa olla oikeus päättää sietämättömän kärsimyksen lopettamisesta.

Parkinsonin tauti

Seppäsellä todettiin Parkinsonin tauti vuonna 2006. Hän ei kertonut diagnoosistaan heti laajasti julkisuudessa, vaan jatkoi europarlamentaarikon tehtävässä toimikautensa loppuun saakka.

Sairauden alkuvaiheessa liikunta auttoi häntä ylläpitämään toimintakykyään. Hän harrasti muun muassa koripalloa, tennistä, uintia ja keilailua. Vuonna 2016 julkaistussa haastattelussa Seppänen kertoi kirjoittamisen jatkuneen ja palloilulajien kuuluneen yhä hänen arkeensa.

Seppänen puhui sairauden myötä myös suomalaisen terveydenhuollon ongelmista. Hän esiintyi julkisuudessa yhdessä Parkinsonin tautia sairastaneen entisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen kanssa. Poliittisista erimielisyyksistään huolimatta miehet ystävystyivät ja keskustelivat yhdessä sairaudesta, hoidosta ja yhteiskunnasta.

Et-lehden yhteishaastattelussa Seppänen ja Viinanen vaativat Parkinson-potilaille tehokkaampaa hoitoa. Heidän viestinsä oli, ettei etenevää neurologista sairautta sairastavaa ihmistä saa pitää passiivisena tai elämästä sivuun siirtyneenä potilaana.

Työ Parkinson-yhteisössä

Seppänen ei tyytynyt käsittelemään sairauttaan vain henkilökohtaisena kokemuksena. Hän toimi Suomen Parkinson-säätiön hallituksessa vuodesta 2012 vuoden 2020 loppuun ja osallistui säätiön talouden ja toiminnan kehittämiseen.

Suomen Parkinson-säätiö kuvasi häntä kuoleman jälkeen lämminhenkiseksi ja välittäväksi ihmiseksi, joka pyrki lisäämään tietoa Parkinsonin taudista ja auttamaan muita potilaita. Säätiö muisteli myös hänen kiinnostustaan liikuntaan ja sienestykseen.

Suomen Parkinson-säätiön hallituksen puheenjohtaja Seppo Kaakkola kirjoitti:

“Muistamme häntä kiitollisuudella ja lämmöllä kaikesta, mitä hän antoi.”

Suomen Parkinson-säätiön muistokirjoituksen perusteella Seppäsen asiantuntemusta arvostettiin erityisesti taloudellisissa ja laajoissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Eutanasiaa koskenut aloite

Seppänen oli mukana käynnistämässä eutanasian sallimista tavoitellutta kansalaisaloitetta. Aloite luovutettiin eduskunnalle vuonna 2017, mutta eduskunta hylkäsi sen vuonna 2018.

Hänen kantansa liittyi läheltä nähtyyn vakavaan sairauteen ja kärsimykseen. Seppänen korosti kuitenkin, että eutanasian pitäisi perustua täysi-ikäisen ja päätöskykyisen ihmisen vapaaehtoiseen tahtoon sekä tarkkaan lääketieteelliseen ja oikeudelliseen sääntelyyn.

Kysymys oli yksi hänen viimeisten vuosiensa näkyvimmistä yhteiskunnallisista teemoista. Se yhdisti hänen henkilökohtaiset kokemuksensa laajempaan keskusteluun ihmisarvosta, itsemääräämisoikeudesta ja terveydenhuollon vastuusta.

Viimeiset vuodet

Poliittisen uransa jälkeen Seppänen jatkoi kirjoittamista ja yhteiskunnallisten tapahtumien seuraamista. Hän asettui vielä ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi.

Parkinsonin taudin edetessä hänen julkiset esiintymisensä vähenivät. Hänen toimintakykynsä heikkeni lopulta niin paljon, että hän tarvitsi ympärivuorokautista apua. Puoliso Kirsti Tulonen-Seppänen osallistui pitkään hänen hoitoonsa ennen laitoshoitoon siirtymistä.

Poika Iiro Seppänen kertoi isänsä kuolemasta sosiaalisessa mediassa. Julkisuuteen välittyneen tiedon mukaan Esko Seppänen kuoli rauhallisesti vaikean ja pitkälle edenneen sairauden jälkeen.

Kuolema ja poliittinen perintö

Esko Seppänen kuoli Helsingissä 6. joulukuuta 2025. Hänen kuolemansa jälkeen muistokirjoituksissa korostuivat talousjournalismi, laaja tietokirjallinen tuotanto, EU-kriittisyys ja kyky puhua monimutkaisista taloudellisista kysymyksistä ymmärrettävästi.

Hänen ajattelunsa herättää edelleen myös vastaväitteitä. Seppäsen EU-, euro- ja turvallisuuspoliittiset kannat eivät vastanneet Suomen myöhempää poliittista suuntaa, ja osa hänen arvioistaan jäi vähemmistöön. Hänen merkityksensä ei kuitenkaan perustu siihen, että hänen kaikista johtopäätöksistään oltaisiin samaa mieltä.

Seppäsen pysyvin vaikutus syntyi hänen tavastaan kysyä, kuka omistaa, kuka päättää ja kuka hyötyy. Hän toi taloudellisen vallan tarkastelun suomalaisen journalismin ja politiikan keskiöön aikana, jolloin yritysten omistusverkostot eivät olleet yhtä avoimesti saatavilla kuin nykyisin.

Hänet muistetaan omapäisenä vasemmistolaisena, joka puolusti kansallista päätösvaltaa, vastusti sotilaallista liittoutumista ja arvosteli taloudellisen vallan keskittymistä. Samalla hänen työnsä Parkinson-yhteisössä osoitti, että sairaus ei katkaissut hänen haluaan osallistua yhteiskuntaan ja auttaa muita.

Esko Seppäsen elämäntyö muodostaa poikkeuksellisen kokonaisuuden suomalaisessa lähihistoriassa: taloustoimittaja ryhtyi poliitikoksi, poliitikko jatkoi kirjailijana ja vakavasti sairastunut julkisuuden henkilö käytti kokemustaan muiden potilaiden aseman parantamiseen.